Liedon kv-toiminnan muotoja 

Minun Kansainvälisyyteni -hanke on käynnissä 2018-19. Lieto on ollut sen moottorina, mutta toimintaa on ollut 13 kunnassa. Kymmenet nuoret ovat toteuttaneet mm. tapahtumia, olleet koulutuksissa, leirillä jne. Voit seurata tätä kaikkea ja tutustua mitä on jo tehty Facessa Katso myös Video leiriltä.

Kv-klubi on toiminut Liedossa ainakin 10 vuotta. Useampi ryhmä on vuosien varrella alkanut pyöriä, joita on pidetty nuorisotyöntekijän avustuksella n. 1-3 vuotta ja päätetty sitten aikanaan sekä aloitettu uusi. Juuri nyt ei Kv-klubi Liedossa pyöri, mutta olethan yhteydessä jos sinua kiinnostaisi sellainen – otamme toiveita vastaan ja pyrimme vastaamaan teidän huutoihinne.

Nuorisovaihdot eri puolella Eurooppaa, myös Suomessa, ovat yksi ihana tapa tutustua maailmaan ja eri maiden nuoriin sekä kulttuureihin. Se on vähintään kahdesta maasta tulevien nuorisoryhmien välinen tapaaminen joko Suomessa tai ulkomailla. Nuoret valitsevat heitä kiinnostavan aiheen, jota vaihdossa käsitellään yhdessä ulkomaalaisten nuorten kanssa. Aiempien nuorisovaihtojen aiheita ovat olleet mm. eri uskontojen välinen dialogi ja ruokakulttuurit. Nuorisovaihtomme ovat kestoltaan noin viikon mittaisia. Olemme olleet mm. Italiassa ruokateeman ympärillä Näin Nuorisovaihto toimii

Liedon lukiossa on nykyään kansainvälisyyslinja. Liedon lukiolla on laajat yhteistyöverkostot ulkomaille. Lue lisää

Huom! Vasemmalta olevista linkeistä löydät lisää tietoa Liedon kansainvälisestä toiminnasta!

Voit myös kysyä lisää meiltä:

Kulttuurisihteeri Arttu Eteläpelto

puh. 050 569 0952

Nuorisosihteeri Jussi Hernelahti

puh. 050 514 6622

etunimi.sukunimi@lieto.fi